Johdanto

Degeneratiivisten meniskiaalin repeämien esiintyvyys on suhteellisen suuri, 19-56 prosenttia. Usein degeneratiiviset meniskirepeämät oireilevat ja rajoittavat päivittäisiä toimintoja. Potilaiden koulutuksen ja kliinisen päätöksenteon parantamiseksi sekä ennusteiden arvioimiseksi ja mahdollisten varhaisten toimenpiteiden kohteiden tunnistamiseksi on tärkeää tunnistaa odotettavissa olevat paranemispolut. Tämän vuoksi tässä tutkimuksessa tarkasteltiin polven toiminnan kehittymistä degeneratiivisten meniskusrepeämien yhteydessä viiden vuoden aikana.

Menetelmät

OMEX-tutkimuksesta (Odense Oslo Meniscectomy versus Exercise) tehtiin toissijainen eksploratiivinen analyysi. Tutkimukseen osallistui 35-60-vuotiaita potilaita, joilla oli magneettikuvauksella todettu degeneratiivinen välilevyn meniskin repeämä. Alkuperäisen RCT-tutkimuksen interventiot olivat 12 viikkoa kestänyt, kahdesta kolmeen kertaa viikossa toteutettu harjoitushoito-ohjelma, joka koostui vahvistavista ja neuromuskulaarisista harjoituksista, tai artroskooppinen osittainen meniskektomia, johon liittyi ohjeet yksinkertaisista kotiharjoitteista, joilla pyrittiin parantamaan polven liikelaajuutta ja vähentämään turvotusta. Koska OMEX-tutkimus ei osoittanut eroja potilaan raportoimien tulosten muutoksissa artroskopisen osittaisen meniskektomian ja liikuntaryhmän välillä, molempien ryhmien tiedot yhdistettiin.

Tämän toissijaisen analyysin tulokset olivat potilaan raportoima polven toiminta, ja niitä arvioitiin käyttämällä KOOS-mittaria (Knee Injury and Osteoarthritis Outcome Score) lähtötilanteessa, 3, 12, 24 kuukauden kuluttua ja 5 vuoden kuluttua. KOOS-kyselylomake koostuu seuraavista osa-asteikoista: kipu, muut oireet, päivittäiset toiminnot (ADL), urheilu- ja vapaa-ajan toiminnot (sport/rec) ja polveen liittyvä elämänlaatu (QOL), joista jokainen pisteytetään asteikolla 0 (huonoin) - 100 (paras). Kaikkien KOOS:n ala-asteikkojen osalta tehtiin kehityskulkuanalyysejä, jotta saatiin tietoa rajoitusten kulusta ja parannuksista potilaan raportoimassa polven toiminnassa viiden vuoden aikana.

Koska urheilun ja vapaa-ajan toimintakyky on tärkeää tässä potilasryhmässä, tutkittiin KOOS:n urheilun ja vapaa-ajan osa-asteikon mahdollisia ennustetekijöitä ja luokiteltiin ne demografisiin, polven toimintaan liittyviin tekijöihin ja sairauteen liittyviin tekijöihin.

• Demografisiin tekijöihin kuuluivat sukupuoli, ikä, painoindeksi (BMI), ahdistuneisuus- ja masennustaso (arvioituna sairaaloiden ahdistus- ja masennusasteikolla).
• Polven toimintaan liittyviä tekijöitä arvioitiin seuraavasti: koetun toimintakyvyn kokonaisarviointiasteikko (0-100, huonoimmasta parhaaseen), polvikipu (KOOS-kipu), nelipäisen jalan ja reisilihaksen lihasvoima (huippuvääntömomentti, normalisoitu kehon painoon). Alaraajojen suorituskykyä arvioitiin kolmella yhden jalan testillä: yhden jalan hyppy etäisyydelle, 6 metrin hyppy ajoitettuna ja polven koukistusten enimmäismäärä 30 sekunnissa. Fyysisen aktiivisuuden mittareina käytettiin nykyistä (viimeiset 6 kuukautta ennen mukaan ottamista) ja aiempaa (ennen meniskivamurtumaa) osallistumista urheiluun ja liikuntaan sekä viikoittaisten liikuntatuntien kokonaismäärää. Fyysinen aktiivisuus luokiteltiin WHO:n suositusten perusteella, jotka koskevat viikoittaista kohtuullisen tai voimakkaan fyysisen aktiivisuuden määrää, käyttäen raja-arvona 150 minuuttia viikossa.
• Tautiin liittyviin tekijöihin kuuluivat magneettikuvauksella arvioidut meniskin repeämismallit ja ekstruusio.

Tulokset

Potilaan raportoiman polven toiminnan kolme kehityskaarta degeneratiivisten meniskiapisararepeämien yhteydessä tunnistettiin. Osallistujista 10-12 %:lla parannukset olivat vähäisiä, minimaalisia, 20-36 %:lla kohtalaisia, asteittaisia parannuksia ja 53-70 %:lla suuria, varhaisia parannuksia. KOOS:n eri osa-asteikoille oli yleensä ominaista samanlainen muutosmalli.

Viiden vuoden aikana matalalla kehityskaarella olevilla potilailla tapahtui jonkin verran parannuksia erityisesti KOOS-kivun ja toimintakyvyn osalta (19,5 ja 23,7 pistettä parempia), kun taas KOOS-oireiden, urheilun/liikunnan ja elämänlaadun osalta parannukset olivat vähäisempiä. Kohtalainen kehitys parani paremmin kaikkien osa-asteikkojen osalta (24,0-37,1 pistettä) lukuun ottamatta KOOS-oireita (12 pistettä). Parannukset korkealla tasolla lähtötilanteesta viiteen vuoteen olivat jonkin verran pienempiä, mutta viiden vuoden KOOS-pisteet olivat lähellä 90 pistettä tai yli 90 pistettä kaikilla osa-asteikoilla.

Lähtötason ominaisuudet ja yhteys KOOS-urheilun/harjoittelun kehityskulkuihin

Demografiset tekijät huomioon ottaen korkeampi painoindeksi, ahdistuneisuus ja masennusoireet lisäsivät riskiä joutua heikkoon, minimaaliseen paranemisvaiheeseen. Suuren, varhaisen parantumisen ryhmään verrattuna myös kohtalaisen, asteittaisen parantumisen ryhmässä todettiin korkeampi BMI sekä ahdistus- ja masennusoireita.

Polveen liittyvien toimintojen osalta kaikki tekijät fyysistä aktiivisuutta lukuun ottamatta olivat merkitsevästi yhteydessä ryhmään, jossa parannukset olivat vähäisiä ja vähäisiä. Kun vertailukohtana oli korkean, varhaisen parantumisen ryhmä, matalan, minimaalisen parantumisen ryhmällä oli suurempi polvikipu, huonompi koettu polven toiminta, heikompi lihasvoima hamstring- ja quadriceps-lihaksissa ja huonompi suorituskyky kaikissa toiminnallisissa testeissä. Kohtalaisen, asteittaisen paranemisen ryhmällä oli samat perusominaisuudet kuin vähäisen, minimaalisen paranemisen ryhmällä lukuun ottamatta suorituskykyä, johon liittyivät vain yhden jalan hyppyetäisyys ja 6 metrin hyppyajan testi.

Kun otetaan huomioon tautiin liittyvät tekijät, meniskin ekstruusio ja polven OA:n radiografiset merkit olivat merkittävästi yhteydessä matalaan liikerataan kuulumiseen.

Kysymyksiä ja ajatuksia

Alkuperäisessä OMEX-tutkimuksessa ei havaittu eroja liikuntaharjoittelu- ja tähystysryhmän välillä, mikä viittaa siihen, että liikuntaharjoittelun olisi oltava ensisijainen toimenpide 35-60-vuotiailla potilailla, joilla on degeneratiivinen meniskan repeämä.

Kuvion 1 perusteella näyttää siltä, että keskiarvoon ei ole tapahtunut taantumista. Normaalisti voisi olettaa, että potilaat, joilla on huonommat tulokset, paranevat paljon paremmin kuin potilaat, joilla on korkeammat tulokset. Tämä vahvistaa jälleen kerran havaintoa kolmesta erilaisesta kehityskaaresta.

Puhu minulle nörttimäisesti

Tämän sekundaarianalyysin perustana oleva RCT-tutkimus oli rekisteröity etukäteen. Kirjoittajat noudattivat STROBE-ohjeita raportoidessaan järjestelmällisesti analyyseistään. Mahdolliset ennustetekijät perustuivat kirjallisuuteen. Näytekoko perustui OMEX-tutkimuksen ensisijaiseen päätetapahtumaan kahden vuoden kuluttua. Koska OMEX-tutkimuksessa ei havaittu eroja tähystys- ja liikuntaryhmän välillä, tiedot yhdistettiin tarkkuuden ja tilastollisen tehon lisäämiseksi.

Kirjoittajat tutkivat mallin sopivuutta, ja mallin sopivuus osoittautui hyväksi. Kaksi herkkyysanalyysiä tehtiin, ja kehityskaarien muoto säilyi suurelta osin ennallaan.

Vie viestit kotiin

Suurimmalla osalla potilaista, joilla on degeneratiivinen meniskiapisararepeämä, kipu ja polven toiminta paranevat jo 12 kuukauden kuluttua, jolloin kipu ja polven toimintakyky lähestyvät normatiivisia tietoja henkilöistä, joilla ei ole polvikipua. Potilaat voivat saavuttaa kliinisesti merkittäviä parannuksia jopa 24 kuukauden ajan. On tärkeää tunnistaa ajoissa ne, jotka eivät reagoi hoitoon. Urheilu- ja vapaa-ajan toimintakyvyn heikkenemistä ennustavia tekijöitä olivat korkeampi painoindeksi, ahdistuneisuus ja masennus, suurempi polvikipu, polven huono koettu toimintakyky, heikommat nelipäiset ja kinkkulihakset, huonompi suorituskyky, enemmän meniskien ekstruusiota ja polven OA:n röntgenkuvalliset merkit.

Viite

Berg, B., Roos, E. M., Kise, N. J., Engebretsen, L., Holm, I., & Risberg, M. A. (2021). Menestyksen tiellä - 9:llä kymmenestä ihmisestä, joilla on degeneratiivinen meniskin repeämä, polven toiminta paranee 2 vuoden kuluessa hoidon jälkeen: satunnaistetun kontrolloidun tutkimuksen toissijainen eksploratiivinen analyysi. Journal of Orthopaedic & Sports Physical Therapy, 51(6), 289-297.