Meniskirepeämä | Diagnoosi ja hoito fysioterapeuteille
Meniskirepeämä | Diagnoosi ja hoito fysioterapeuteille
Meniskus on välttämätön vakauden, iskunvaimennuksen, voimien jakautumisen, polven voitelun ja proprioseptiikan kannalta. (Englund et al. 2009)
Mediaalinen meniski on C-kirjaimen muotoinen, noin 3 cm leveä ja 4-5 cm pitkä. Meniskin takasarvi on suurempi kuin sen etuosa. Mediaalinen sarvi on yleensä kiinnittynyt sääriluuhun. Etusarvi on löysä 3-14 prosentilla väestöstä. Yleisesti ottaen mediaalinen meniski kiinnittyy hyvin kapseliin sepelvaltimoiden kautta.
Lateraalinen meniski on puoliympyrän muotoinen, ja sen sääriluun pinta-ala on suurempi kuin mediaalisen meniskin. Se on noin 3 cm leveä ja 3-4 cm pitkä, ja se on kiinnittynyt sääriluuhun etu- ja takaosastaan. Lateraalisen meniskin nivelsiteiden kiinnitys on vähemmän kehittynyt, mikä antaa sille enemmän liikkumisvapautta kuin mediaaliselle meniskille.
Meniskivammat johtuvat useimmiten taivutetun polven kiertymisestä ojennukseen(Bansal ym.). 2002).
Kaikki liikkeet, jotka voivat johtaa polven nivelsidevammoihin, voivat myös aiheuttaa meniskivammoja(Solomon et al.). 2002). Tästä syystä aivokalvojen repeämät nähdään usein yhdessä eturistisiteen repeämien kanssa. Akuuteissa vammoissa lateraalinen meniski repeää useammin kuin mediaalinen meniski(Smith ym.). 2001). Toisaalta mediaalinen meniski repeää useammin potilailla, joilla on krooninen ACL:n vajaatoiminta ja jotka kärsivät uudesta traumasta(Murrel ym.). 2001, Keene et al. 1993, Irvine et al. 1992).
Nämä erilaiset skenaariot johtavat myös erilaiseen repeämän paikallistamiseen ja tyyppiin: Kun kyseessä on mediaalinen meniskirepeämä (krooninen ACL-repeämä), dorsaalisarven perifeerisiä repeämiä nähdään useammin, ja kun kyseessä on lateraalinen meniskirepeämä (akuutti ACL-repeämä), repeämiä nähdään enemmän dorsaalisarven tai keskilateraalisen kolmanneksen alueella. (Shelbourne et al. 1991, Thompson et al. 1993, Smith et al. 2001).
Välilevyt voivat vaurioitua akuutin trauman tai pitkäaikaisen liikakäytön seurauksena. Mediaalisen tai lateraalisen meniskin osittaiset tai täydelliset repeämät luokitellaan edelleen seuraavasti:
- Pystysuuntaiset/pitkittäiset repeämät voivat kehittyä ämpärinkahvan repeämiksi.
- Säteittäiset / poikittaiset repeämät voivat kehittyä papukaijan nokan repeämiksi.
- Vaakasuuntaiset repeämät voivat kehittyä läppärepeämäksi.
Epidemiologia
Yleislääkärin vastaanotolle tulevan meniskivamman esiintyvyydeksi arvioidaan 2 potilasta 1 000 potilaasta vuodessa, ja miesten ja naisten välinen suhde on 2,5:1(Belo ym.). 2010). Alankomaissa perusterveydenhuollossa tehdyssä prospektiivisessa kohorttitutkimuksessa 35 prosentilla 18-65-vuotiaista potilaista, joilla oli akuutti polvivamma, todettiin meniskin repeämä. Samassa tutkimuksessa 11 %:lla oli yhdistetty ACL- ja meniskirepeämä ja 9 %:lla yhdistetty mediaalisen kollateraaliligamentin ja meniskin repeämä(Kastelein ym.). 2008).
Vaikka traumaattiset repeämät esiintyvät usein meniskien periferiassa ja niitä nähdään alle 30-vuotiailla potilailla, monimutkaisempia ja rappeutuvia malleja esiintyy yleensä vanhemmilla aikuisilla (Poehling ym.). 1990).
On syytä mainita, että magneettikuvauksessa havaitut meniskipoikkeavuudet näyttävät olevan erittäin yleisiä myös oireettomassa väestössä.
Tutkimuksessa, jonka on tehnyt Beattie et al. (2005) tutkimuksessa 43:lla 44:stä oireettomasta henkilöstä, joiden keski-ikä oli 41,1 vuotta (ikähaarukka 20-68 vuotta), todettiin vähintään yksi meniskuspoikkeavuus.
27 henkilöllä (61,4 %) oli poikkeavuuksia vähintään kolmella polven neljästä alueesta.
On tärkeää lisätä, että aivokalvon repeämät voivat johtaa polven nivelrikkoon (OA), mutta polven OA voi myös johtaa spontaaniin aivokalvon repeämään aivokalvon rakenteen hajoamisen ja heikkenemisen kautta(Englund ym.). 2009). Vaikka meniskirepeämien esiintyvyys on hyvin suuri oireettomilla henkilöillä, Bhattacharyya et al. (2003) havaitsivat, että oireista OA:ta sairastavilla henkilöillä oli huomattavasti useammin meniskan repeämiä. Tämän lisäksi Hunter et al. (2006) löysi vahvan yhdistys välillä Meniskalvo vahingot ja rusto menetys.
Kliininen kuva ja tutkimus
Meniskivamma voi aiheuttaa kipua ja turvotusta sekä polven lukkiutumista taivutuksen ja ojennuksen aikana.
Meniskivaurion mahdollisuus kasvaa, jos potilas on yli 40-vuotias ja on saanut polven kuormituksen aikana rotaatiovamman, joka tekee toiminnan jatkamisen mahdottomaksi. Lisäksi poksahtava tunne trauman aikana tekee meniskirepeämästä todennäköisemmän(Wagemakers ym.). 2008).
Muita kliinisiä oireita ovat(Décary et al. 2018, Wagemakers et al. 2008), :
- Eristetty mediaalinen tai diffuusi polvikivun sijainti.
- Polvivaiva, joka alkaa progressiivisesti degeneratiivisissa meniskirepeämissä.
- Lievästä kovaan kipuun, kun polvea liikutetaan jokapäiväisten elintoimintojen tai urheilun aikana.
- Nivelen turvotus 12-24 tuntia trauman jälkeen
- Nivelen nivelsuunnan arkuus
- Vähentynyt AROM
- Kipu liikkeen loppuvaiheissa
Fyysinen tutkimus
Shrier et al. (2010) väittävät, että aivokalvon repeämien fyysinen tutkimus on erilainen kuin diagnostiset testit, koska aivokalvon repeämät ovat luonteeltaan heterogeenisia, esimerkiksi posterioriset ja anterioriset repeämät. Tämän vuoksi kirjoittajat päättelevät, että herkkyys- ja spesifisyysarvoihin ei pitäisi luottaa meniskivammojen kohdalla, vaan fysikaalisten testien valinnan pitäisi pikemminkin perustua logiikkaan, jonka mukaan eri testit rasittavat meniskin eri osia.
Toinen hyvin yleinen testi meniskin repeämien diagnosoimiseksi on Appleyn testi:
Muita ortopedisiä testejä patellofemoraalisen kivun arvioimiseksi ovat:
- Yhteinen linja arkuus
- Hyppymerkki /Finochietto-testi
- Thessalian testi
- Egen testi
- Ankkakävelytesti
- Bounce Home -testi
VMO:N JA KVADIEN ROOLI PFP:SSÄ
